sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kaikella kunnioituksella, Katriina Järvinen

"Olen opiskellut Tampereen yliopistossa draamaa, Tukholman yliopistossa monikulttuurisuutta, suorittanut tutkinnot (FM, VTL) sekä aineenopettajan ja erityistason psykoterapeutin pätevyydet Helsingin yliopistossa. Päätyökseni kirjoitan kirjoja yhteiskunnan, kulttuurin ja psykologian alueilta. Opetan myös sosiaalipsykologiaa Avoimessa yliopistossa ja kierrän luennoimassa mitä ihmeellisimmistä aiheista.

Tieni on kulkenut tamperelaisesta fundamentalistiuskovaisesta työläisperheestä Tukholman siirtolaislähiö Rinkebyn kautta Helsinkiin. Olen eronnut, nyttemmin avoliitossa ja kahden aikuisen tyttären äiti. Oman elämäni solmut olen purkanut pitkässä psykodynaamisessa terapiassa. Olen kiinnostunut ulkopuolisuudesta, erilaisuudesta ja marginaalisuudesta. Kannatan rauhanomaista vastarintaa yhteiskunnan normeja vastaan. Arvostan mielikuvitusta ja huumoria. Kärsimykset eivät välttämättä jalosta, mutta ne voi kääntää voimavaraksi.

”Vain puolet elämästä on totta, lopun saa itse keksiä."
Näin esittelee itsensä Katriina Järvinen, jonka uusin kirja "Kaikella kunnioituksella" osui käsiini Akateemisessa kirjakaupassa. Onneksi osui,sillä kuten hänen aikaisemmatkin teoksensa, tämäkin kirja antoi uusia oivalluksia.
 Kuuluuko vanhempiaan kunnioittaa ,vaikka itse voisi huonosti, vaikkei suhde etenisi mihinkään? Aina tulee loukatuksi tai tulee hyväksytyksi vain tietyin ehdoin?
Ei ole helppoa irrottautua vanhemmastaan, sillä siinä suhteessa ei puhu kaksi aikuista vaan kaikki ne edeltävät vuosikymmenet,jolloin toinen on ollut alisteisessa suhteessa toiseen. Järvinen kuvaa hienosti,kuinka on epäsopivaa tuoda keskusteluun vaikea vanhempisuhde. Ne,jotka eivät ole sitä kokeneet,mielellään kehottavat kunnioittamaan, sillä "hän on silti sinun ainoa isäsi/ äitisi." Tai edellytetään antamaan anteeksi. Anteeksi annosta ja katkeruudesta Järvinen tuo myös esiin vapauttavia,jopa helpottavia näkökulmia.
Nyt ,kun itse lähenen 50 vuotta ja olen mummu,olen paljon pohtinut vanhenemista ja vanhuutta. Mediassa ja yksityisissä keskusteluissa tuodaan esiin stereotypisesti kuvaa yksinäisestä vanhusraukasta,jonka kunnottomat omaiset ovat hyljänneet. Koko totuus ei ole tuokaan. Tässä iässä  kannattaa viimeistään miettiä,miten käyttäytyy läheisiään kohtaan,jotta joskus olisi niitä arkunkantajia.

Katriina Järvisen muut teokset: "Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa" yhdessä Laura Kolben kanssa, "Vapaa nainen törmää todellisuuteen" yhdessä Tuulikki Pietilän kanssa.

Neljäntienristeys, Tommi Kinnunen

Tästä kirjasta on kirjoitettu niin paljon,että vaikea enää löytää uusia sanoja. Samapa tuo,haluan kuitenkin nostaa tätä esiin. En aloittaessani tiennyt,mistä kirja kertoo. Alku jo vei mennessään kuvaamalla pitkästi kätilön työtä erään synnytyksen aikana.
Romaani sijoittuu pohjoiseen Suomeen ja usealle vuosikymmenelle. Samoin kertojia on monta. Se tällä kertaa miellytti,joskus häiritsee. Vielä lopussa ristivalaistus tuokin ihan uuden näkökulman tapahtuneisiin.
Arkisten asioiden kuvaaminen, henkilöhahmojen kuvaaminen ja kirjan sisäinen ääni veivät minut mennessään. Luin sen tosi nopeasti, yhden illan a seuraavan aamun aikana. Oma kappaleeni lähtee kiertoon,mutta tällä kertaa haluan sen takaisin.
Neljäntienristeyksestä ovat kirjoittaneet myös  Leena Luni ja Jokke , hyvin erilaisilla arvioilla.

Vanhan kirjallisuuden päivät ja muuta sen kaltaista

Varmaan 20 vuotta olen suunnitellut käyntiä vanhan kirjallisuuden päivillä, entisessä Vammalassa,nykyisessä Sastamalassa. Tänä kesänä se sitten toteutui. Käväistiin muutama tunti miehen kanssa ihmettelemässä tungosta ja tarjontaa. Kuvassa olevat ostin,vaikkakin ainakin Anni Swanit olisin saanut halvemmalla ihan peruskirpparilta. Mies kävi sillä aikaa kuuntelemassa Loka-Laitista. Pääseeköhän raukka koskaan eroon liikanimestään?
Käynti tuossa tapahtumassa taas nosti minussa esiin ristiriidan. Olen taatusti kokoikäisenä himolukijana kohderyhmää kaikille kirjatapahtumille,mutta jotenkin ne ahdistavat minua. Ihmistungos ahdistaa joo,mutta mikä muu vastustaa. Vastausta en oikein ole löytänyt. Luulisi,että luuhaan kirjamessutkin alusta loppuun ja vielä useammassa kaupungissa. Mutta ei. Olisinkohan kaiken kaikkiaan käynyt kirjamessuilla neljästi? Ostan kyllä niiltä. Tarjoukset ovat hyviä ja esillepano useimmiten mielenkiintoinen.
Viihdy en ja lähden muutaman tunnin kuluttua helpottuneena pois.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kesän merkkejä


Ensimmäinen satsi kesänviettopaikan minikirjastosta. Ihana rakennus ja virkeä kirjastonhoitaja. Löydän etsimääni ja löydän sellaista,mitä en osannut etsiäkään. Matkaa kirjastoon on kadun ylityksen verran.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Maarit; Annariikka Leino

Istuin työkeikan jälkeen lounaalla Kaisaniemen metroasemalla ja luin lehdestä,että Maarit Hurmerinnan elämänkerta on juuri ilmestynyt. Lounaan jälkeen kävelin Vuorikadulle antivariaatti Sofiaan,jonka hyllystä nappasin sitten kyseisen kirjan. Joskus käy näinkin!


Lainaus Maarit Hurmerinnan kotisivuilta:
Leikkimökin katolta laulajauransa aloittanut Hurmerinta kertoo koko tarinansa nyt ensimmäistä kertaa. Maarit on perusteellinen ja ennen julkaisemattomin valokuvin kuvitettu tarina Hiekkaharjun laululinnusta. Teos kyyditsee lukijansa lämpimän humoristiselle ja koskettavalle kiertoajelulle Maaritin lapsuuteen, uran alkuun Love Recordsilla, perhe­elämään, säveltämiseen ja sanoittamiseen sekä musiikkibisneksen koukeroihin.
Kuva ihmisestä laulujen takana saa lisävalotusta, kun ääneen pääsevät myös Hurmerinnan elämänkumppani Sami Hurmerinta, lähipiiri sekä lukuisat yhteistyökumppanit Atte Blomista Otto DonneriinHectorista Heikki Saloon jaMikko Kuustosesta bändikavereihin.


Elämänkerran kirjoittaja ,Annariikka Leino, on julkaissut satoja lehtiartikkeleita eri taiteen alueilta. Tämä teos on mielestäni laajennettu versio lehtiartikkelista. Kirjan muotoa siinä ei ole. Haittaako se? En tiedä. Helppolukuista, ehkä kevyttäkin tekstiä. 
Yhteistyötahojen kommentit Maaritista muusikkona ja persoonana tuovat lisää näkemystä. Olen pitänyt Maaritia pehmeänä,harmonisuuteen pyrkivänä laulajana. Kirja syventää mielikuvaa oman arvonsa tuntevasta,tinkimättömästä artistista. 
Tätä teosta,kuten niin monta muutakin suomalaista elämänkertaa, vaivaa jokin velttous. Kohdetta kuvataan rasittavuuteen asti joillakin voimakkailla laatusanoilla,mutta niitä ei saada elämään,vaan lukijalle jää ulkokohtainen tunne kohteesta. Mistä tuo sitten mahtaa johtua? Kunnianhimon puutteesta? Luotetaan,että kirja myy kohteen nimellä? Ehkä liian suuresta kunnioituksesta kohdetta kohtaan?Pelätään mahdollista erimielisyyttä.
Itse innostuin kuitenkin kuuntelemaan Maaritin musiikkia eri korvin. Jos muillekin lukijoille käy samoin, ei teos ollut turha.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tuula Karjalainen : Tove Jansson, tee työtä ja rakasta

Sain tämän teoksen joululahjaksi,mutta luin sen vasta jokunen viikko sitten. Nopeasti luinkin, 300 sivua muutamassa tunnissa. 
Vaikea lähteä erittelemään kirjaa ja sen kohdetta erillään toisistaan. Ensinnä hyökyy mieleen kaikki,mitä Tove Jansson on merkinnyt minulle muuten. Sarjakuvat, novellit,kuvakirjat ja muumihahmot sekä animaatiot lasten kautta. Kirja on arvokas jo sikälikin,että se on ensimmäinen Tove Janssonin elämänkerta suomeksi. Oli jo aikakin!
Mielikuvani Tove Janssonista oli itsestään selvä. Hän oli itsestään selvästi taitava sekä kirjallisesti että kuvataiteen puolelta. Hän oli karismaattinen rauhallisella, ilmeisellä tavalla. Hänen parisuhteensa oli myös ilmeinen. Jossain vaiheessa,kun luin Tove janssonin elävän naisen kanssa, tieto ei herättänyt minussa mitään tunteita. Sekin oli itsestään selvää?
Kirja kertoo lapsuudesta, perheestä, tuskittelusta rakkauselämässä ja kamppailusta taidemaailmassa "aina vääränlaisena." Menestyskin oli väärää, väärällä välineellä ja väärällä alueella.Niinkö se menee? Taiteen yleisö rakastaa taiteen tuloksia, taiteilija itse näkee enimmäkseen puutteet.
Toisen maailmansodan aikaan Tove Jansson oli nuori nainen,joka oli kuitenkin jo säännöllisesti julkaiseva pilapiirtäjä. Hän otti rohkeasti kantaa myös Suomen silloisiin liittolaisiin.
Kirja on esineenä miellyttävä. Tämä jää minun aarteekseni.
Ps. en malta olla lisäämättä Tove Janssonista kuvia. Osa on kirjassakin ja osasta on Putinki oyn julkaisemia postikortteja myynnissä ainakin Suomalaisessa kirjakaupassa.






sunnuntai 9. helmikuuta 2014

tiistai 4. helmikuuta 2014

Lisa Alther

Amerikkalaiseen kirjailijaan Lisa Altheriin ( syntynyt 1944 Kingsportissa , Tennesseessä)


, tai hänen kirjoihinsa, törmäsin 1980-luvun alussa kirjastossa. "Elämä keinulaudalla" (1979) nauratti ja ihmetyttikin. Päähenkilönä on Virginia Babcock, pienen kaupungin kasvatti,joka varttuu ammustehtassuvun perillisenä kuoleman ja uhan ilmapiirissä.
Keinulauta kuvaa hyvin Virginian elämää . Hän siirtyy teini-ikänsä ja nuoruutensa sekä varhaisen aikuisuutensa aikana elämäntavasta toiseen kameleonttimaisella tavalla. Koulun huippuparin naispuolisesta osapuolesta pahan pojan tyttöystäväksi, siitä yliopiston tiukan akateemisen ja henkisen ilmapiirin noudattajasta elämään lesbosuhteeseen Vermontiin naisyhteisöön. Tästä reipashenkistä  elämää viettäväksi aviovaimoksi,kunnes hän  kaataa senkin.
"Nuoruudensynnit" (1981) löysin muutaman vuoden kuluttua eli lukioikäisenä. Se taas kertoo aikalailla samanlaisista kokemuksista neljän lapsuusystävän näkökulmasta. Muutosta tähän kirjaan tulee rotukysymyksestä ja  julkisuuden viettelyksistä.
"Enkelit lennossa " ( 1985)  taas löytyi Helsingistä, taisi olla Fennica Kettusen hyllystä. Vaikka Altherin edellisissäkin kirjoissa oli ollut lesboja, tässä lesbosuhde on syvempi ja aikuisempi. Kirjassa on suuri osuus Hannahilla, terapeutilla,jonka elämää kuvataan lapsuudessa Englannissa ja sodanajan nuorena vaimona Amerikassa.
Nämä kirjat ovat niitä "aina" mukana kulkeneita,joita on vaikeahko edes eritellä. Pidän paljon ja edelleen kirjailijan huumorista, ristiriitaisuuksien näkemisesta ja lihallisuuden kuvaamisesta. Lihallisuus tulee kuvatuksi toki seksuaalisuutena,mutta myös syntymänä, kuolemana,luontona ja rappeutumisenakin. Yhdysvaltojen eri kulttuurien kuvaajana hän on myös tarkkanäköinen ja riipaiseva. Ihmiset ovat eksyksissä vapautensa ja valintojensa kanssa.
15-vuotiaana luin enemmän kuvausta amerikkalaisesta nuorisosta ja muutenkin siitä elämäntavasta. Nyt liki 50 vuotiaaana Altherin kirjoissa puhuttelee sukupolvien ketju, ihmisen luopuminen ja tietty armeliaisuus.
Kotimaista tietoa en juuri köytänyt kirjailijasta. Tuolta http://www.lisaalther.com/biography.htm löytyy Lisa Altherin kotisivut ja hän näkyy päivittävän ahkerasti facebook-sivujaan.




tiistai 28. tammikuuta 2014

Hidas intohimo, Eeva Tikka


 Viisi ensimmäistä Eeva Tikan romaania olen lukenut aikoinaan 1980-luvulla, osan useampaankin kertaan.Niistä on jäänyt mieleen luonto, hiljaisuus, yksinäisyys.Nykyisin kutsuttaisiin hänen kuvaamiaan henkilöitä outsidereiksi, ulkopuolisiksi.
Nämä edellä kuvatut määreet sopivat myös novellikokelmaan Hidas intohimo. Kirja ilmestyi 2007,mutta on minulta mennyt ohi . 
Kirjassa on hyvin lyhyitä novelleja 14 kpl. Ne kuvaavat yksinäistä ihmistä jossain käännekohdassa,joka voi ulkopuoliselle olla pieni. Nämä novellit sopivat hyvin yöpöydälle, tartuttavaksi silloin tällöin. Itse luin kaikki kerralla ja pitkästyin. Silti Eeva Tikalla on oikeutettu paikkansa suomalaisessa kirjallisuudessa hiljaisuuden kuvaajana. 
Eeva Tikka on synytnyt 1939 ja asuu Pyhäselässä, Pohjois-Karjalassa.

torstai 2. tammikuuta 2014

Joulun lukemiset tähän mennessä

Aikaisemmin mainitsemani väsymys aiheutti tietyn lukulukon viime vuodelle. Luin kyllä uutuuksiakin ja minulle uusia kirjoja,mutta enimmäkseen turvauduin vanhoihin tuttuihin. 
Joululoman aloitin Loimaan kirjastosta,jossa syliin löytyi kymmenisen kirjaa. Käyn neljässä, viidessä kirjastossa. Eroja on kyllä esillepanossa, tunnelmassa ja palveluissakin. Loimaan pääkirjasto ja Mellilän pieni ihanuus ovat suosikkejani. Kirjat osataan laittaa houkuttelevasti esille,jopa joulunpunainen oli teemana. Siitä kirjakarusellista löytyikin Jörn Donnerin "Mammutti".


 Sanna Eeva , syntynyt 1986 http://www.hamewiki.fi/wiki/Sanna_Eeva oli minulle ihan uusi tuttavuus."Olot" on ilmestynyt 2012 Kariston kustantamana,mutta enpä huomannut silloin. Kirjan sisäkansi esittelee kolme päähenkilöä seuraavasti: " Ellu on Volvokuski, vaimo, äiti,tytär.Elsa on isoäiti,äiti,nainen.Emilia on lapsi." Minulle tämä kirja kertoo kohtaamattomuudesta eri sukupolvien välillä ja siitä seuraavasta pahoinvoinnista,joka ulottuu kaikille elämän osaaluieille. Elsalla on salaisuus ja syvä epätieto tytärtään kohtaan. Ellu pyrkii toimimaan oikein kulissien rakentamisessa, rakastaa tytärtään,mutta ei ymmärrä tätä ja välillä tytär tipahtaa mielestäkin. Emilia on lapsialien, kummajainen niin kotona kuin koulussa. Sydäntä viiltävä. Tämä teos sopisi hyvin dramatisoitavaksi vaikka tvelokuvaksi.

Jarkko Tontti, syntynyt 1971, oli minulle myös uusi tuttavuus. "Lento" ilmestyi 2013 Otavalta. Kirja esittelee kokoelman ihmisiä,jotka jäävät tyypittelyn asteelle,kuten päähenkilö professori Tiitus Toiviainen, paskiainen parhaasta päästä. Hän on matkalla Japaniin kongressiin,kun maata uhkaavan asteroidin lähestyminen sekoittaakin kuviot. Toiviaista kiinnostaa vähintään yhtä paljon seksi kuin ihmiskunnan tuho. Viihteeellinen, keskeneräinenkin.
 Raija-Sinikka Rantala, syntynyt 1947, on ennestään tuttu. "Miekkatanssi", 2012 Like, kertoo rakkaus- ja hyväksikäyttötarinan. Anna ja Asko rakastuvat, entinen saa mennä. Meneekin,mutta menee myös tulevaisuus. Ainakin taloudellinen ja urallinen. Helppolukuinen ja mielenkiintoinen kuvaus suistumisesta hyväksikäyttöön ja siinä rimpuilemisessa.


 Joulupukki toi Tuula-Liina Variksen ,syntynyt 1942, uusimman kirjan "Että tuntisin eläväni". Se oli mieluinen yllätys. Pitkään aikaan en muista lukeneeni uusia novelleja. Tässä kahdeksan novellin kokoelmassa aikajana kulkee 1920-luvulta nykypäivään. Varis on yksi mielikirjailijoistani. Hän saa tekstin kulkemaan vaivattomasti,mutta niin,että pääsen siihen maailmaan. Ensimmäinen novelli varsinkin jäi pyörimään ajatuksiin ja oloon.