Lampaan vaatteissa, Simo Hiltunen

Simo Hiltunen on 1977 syntynyt toimittaja. "Lampaan vaatteissa" on hänen esikoisteoksensa. Kirja ilmestyi elokuussa 2015,mutta meni minulta ihan ohi. Nyt törmäsin siihen Kaivarin Kanuunassa eli kirpputorilla.
"Lampaan vaatteissa" käsittelee vaikeaa ja hurjaa aihetta, perhesurmia. Tai kuten päähenkilö, Lauri Kivi, sanoo "perhemurhia". Ja sitten ei kuitenkaan ihan sillä tavoin käsittele kuin lukija odottaa, saattaa odottaa pelokkaastikin.
Pahuus, väkivalta, lapsiin kohdistuva väkivalta, valta, häpeä, mitätöinti, ne ovat keskeisiä teemoja jokaisen kirjassa esiintyvän kohdalla.
Lauri Kivi itse on sekä fyysisesti että psyykkisesti vammautunut toimittaja, joka on kehitellyt itselleen voimakkaita suojamekanismeja. Sinänsä tyypillenen aikamme sankari,jolla on synkkä menneisyys ja erakkoelämä.
Nautin kirjasta ja luin sen nopeasti. Henkilöt olivat uskottavia, kieli napakkaa ja jopa humoristista.
Esikoiskirjan vaivat olivat tässäkin esikoiskirjassa. Teemat rönsyilivät ja yksityiskohdista otettiin turhan perusteellisesti kaikki irti.
Odotan Hiltusen mahdollista seuraavaa kirjaa.

Kaikella kunnioituksella, Katriina Järvinen

"Olen opiskellut Tampereen yliopistossa draamaa, Tukholman yliopistossa monikulttuurisuutta, suorittanut tutkinnot (FM, VTL) sekä aineenopettajan ja erityistason psykoterapeutin pätevyydet Helsingin yliopistossa. Päätyökseni kirjoitan kirjoja yhteiskunnan, kulttuurin ja psykologian alueilta. Opetan myös sosiaalipsykologiaa Avoimessa yliopistossa ja kierrän luennoimassa mitä ihmeellisimmistä aiheista.

Tieni on kulkenut tamperelaisesta fundamentalistiuskovaisesta työläisperheestä Tukholman siirtolaislähiö Rinkebyn kautta Helsinkiin. Olen eronnut, nyttemmin avoliitossa ja kahden aikuisen tyttären äiti. Oman elämäni solmut olen purkanut pitkässä psykodynaamisessa terapiassa. Olen kiinnostunut ulkopuolisuudesta, erilaisuudesta ja marginaalisuudesta. Kannatan rauhanomaista vastarintaa yhteiskunnan normeja vastaan. Arvostan mielikuvitusta ja huumoria. Kärsimykset eivät välttämättä jalosta, mutta ne voi kääntää voimavaraksi.

”Vain puolet elämästä on totta, lopun saa itse keksiä."

Näin esittelee itsensä Katriina Järvinen, jonka uusin kirja "Kaikella kunnioituksella" osui käsiini Akateemisessa kirjakaupassa. Onneksi osui,sillä kuten hänen aikaisemmatkin teoksensa, tämäkin kirja antoi uusia oivalluksia.

 Kuuluuko vanhempiaan kunnioittaa ,vaikka itse voisi huonosti, vaikkei suhde etenisi mihinkään? Aina tulee loukatuksi tai tulee hyväksytyksi vain tietyin ehdoin?

Ei ole helppoa irrottautua vanhemmastaan, sillä siinä suhteessa ei puhu kaksi aikuista vaan kaikki ne edeltävät vuosikymmenet,jolloin toinen on ollut alisteisessa suhteessa toiseen. Järvinen kuvaa hienosti,kuinka on epäsopivaa tuoda keskusteluun vaikea vanhempisuhde. Ne,jotka eivät ole sitä kokeneet,mielellään kehottavat kunnioittamaan, sillä "hän on silti sinun ainoa isäsi/ äitisi." Tai edellytetään antamaan anteeksi. Anteeksi annosta ja katkeruudesta Järvinen tuo myös esiin vapauttavia,jopa helpottavia näkökulmia.

Nyt ,kun itse lähenen 50 vuotta ja olen mummu,olen paljon pohtinut vanhenemista ja vanhuutta. Mediassa ja yksityisissä keskusteluissa tuodaan esiin stereotypisesti kuvaa yksinäisestä vanhusraukasta,jonka kunnottomat omaiset ovat hyljänneet. Koko totuus ei ole tuokaan. Tässä iässä  kannattaa viimeistään miettiä,miten käyttäytyy läheisiään kohtaan,jotta joskus olisi niitä arkunkantajia.

Katriina Järvisen muut teokset: "Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa" yhdessä Laura Kolben kanssa, "Vapaa nainen törmää todellisuuteen" yhdessä Tuulikki Pietilän kanssa.