perjantai 20. tammikuuta 2012

Kära Astrid




Ostin Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnistä teoksen  Astrid Lindgren- elämän kuvat.
 Jäin miettimään,, että onko lopulta hän se minuun voimakkaimmin vaikuttanut kirjailija? Aikuisena sitä tuohon vaikuttamiskysymykseen etsii vastausta kauempaa, ehkä jotain säväyttävämpää nimeä.
Astridin hahmot, taustat, kieli ja ajankuvat, nehän ovat minussa niin sisällä,etten pysty niitä oikein analysoimaankaan.  Aivan kuten käy lähimpien ihmisten kanssa. Jotain pystyy,mutta ei mitään tiukkaa läpivalaisua. 
Tietysti lapsena luin Eemelit,Katto-Kassiset ja Pepit sekä seurasin kaikki tv-sarjat . Myöhemmin työssäni ja omien lasten kanssa olen lukenut uudestaan tuotantoa läpi.  Jokaisen lapsen oikeus on saada oma kokemuksensa Astrid Lingrenistä! Nykyään  on kattava tarjonta myös laadukkaina äänikirjoina kirjastoissa.
Kuviin valitsin pari Astridin vähemmän tunnettua nuortenkirjaa. "Riitta-Maija keventää sydäntään" on hänen ensimmäinen julkaistu kirjansa. Riitta-Maija kirjoittaa tukholmalaiselle kirjeenvaihtotoverilleen elämästään pikkukaupungissa ison perheen jäsenenä.
Aurinkoisin tietämäni kirja on "Kerstin ja minä", joka kertoo maalle perintökartanoon muuttavien kaksosten elämästä käytännöllisen äidin ja haaveiluun taipuvaisen isän kanssa.  Aurinkoisuus tulee kesästä,maaseudusta ja nuoruudesta, vaikka koettelemukset ovat läsnä eikä niitä karteta.
Aitous ja rohkeus.  Ne ovat Astrid Lindgrenin tuotannon kulmakivet!
Junibacken Tukholmassa elokuussa 2008

tiistai 10. tammikuuta 2012

Muistelmia


Luin joulun kieppeillä kahden keskenään erilaisen naisen muistelmat. Heidi Krohnin muistelmat "Elämäni kivet" ilmestyi muutama vuosi sitten ja Riitta Lindegrenin muistelmat "Minä,toimittaja" nyt syksyllä 2011.
Kumpikin muistelee elämäänsä työn kautta. Yksityiselämästä kerrotaan hienotunteisesti,tarkasti rajaten ja samalla silti tuoden selkeästi esiin pettymykset ja haavoittumiset elämän aikana. 
Pelkkiä työsaavutuksia luetteloivaa muistelmaa ei jaksa pitkään lukea. Näiden muistelmien vahvuus on elävässä ajankuvassa sekä omien intohimojen onnistuneessa jakamisessa. Kummallakin muistelijalla on ollut mielenkiintoisen työn lisäksi voimakkaita kiinnostuksen kohteita elämässään.
Heidi Krohn kertoo päätöksen lasten jättämisestä liki maininnan tasolle,olleen tietoinen. Harmi, olisin lukenut heistäkin mielelläni.
Riitta Lindegren ei ujostele kertoessaan anti- ja sympatioistaan. Joiltakin kohdin lukijana mietin,onko vanhoja kalavelkoja syytä maksella vielä,mutta toisaalta ne toivat esiin kirjoittajan inhimillisyyden. Lindegrenin imago liittyy luksuskäsitteeseen Gloria-lehden myötä. Hän kuvailee monessakin kohdassa ärtymystään tasapäistämiskulttuuriin ja varsinkin tekovaatimattomaan köyhäilyyn. Siitä taitaa minua nuoremmat sukupolvet olla vapaita...
Kumpikin muistelija on elämässään rikkonut rajoja ikäluokkansa naisena.  Heillä saattaisi puhuttavaa riittää,mikäli tapaisivat.
Riitta Lindegrenin muistelmat jäivät pyörimään mieleen ja tunsin oppineeni jotain. Sitä en odottanut.