keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kauneimmat kirjankannet

Vielä ehtii osallistua Leena Lumen blogissa "Kauneimmat kirjankannet 2012"- äänestykseen! leenalumi.blogspot.com

Uusi kierros



Itselläni ei ihan pienenä ollut montakaan kirjaa,mutta lukutaito ja kirjastokortti 7v aukaisi tien,jolta ei ole ollut paluuta. 
Kuvakirjojen osalta olen varmasti ottanut takaisin mahdollisen vajavaisuuden lukemalla kuvakirjoja serkuille, päiväkodissa lastenhoitajana, omille lapsille kolmella eri vuosikymmenellä, tukilapsille ja nyt on alkamassa ihan uusi vaihe. Keväällä minusta tulee mummu! Vau...
Tapani ottaa asioita haltuun, on etsiä siihen sopiva kirja. Olenkin muistellut esikoisen omia suosikkeja ihan muutaman kuukauden ikäisestä.
Tiitiäisen satupuuta hän kuunteli keskittyneesti jo alle puolivuotiaana. Rytmit kiinnostivat? Herra Piipoo, kattila ja perunat, Muusa ja Ruusa , Humppa ja Pomppa. Esikoisen oma kirja on niin luettu,että ilahtuneena ostin kirpputorilta uudenveroisen Tiitiäisen satupuun.
Aino-kirjat julkaistiin ensimmäisen kerran juuri esikoisen syntymän aikoihin. Ne muokkasivat myös esteettistä  silmää kodikkuudessaan. Olisikohan Ainon äiti ollut ensimmäinen kyllästynyt ja väsynyt kuvakirjaäiti?
Jo serkuille ostin Oskari-kirjoja, tai ainakin sille yhdelle serkulle. Nyt en löytänyt Oskarin kuvaa vaan ruotsinkielisen Max-kannen. Nuo kirjat ovat olleet suosittuja kaikilla lapsilla. Harmi,että painokset myydään nopeasti loppuun ja uusia painoksia otetaan harvoin.
Nämä olivat pieni otos, kirjoittaessa tulee mieleen muutkin, joita meillä on tallessa osa. Esimerkiksi Camilla Mickwitzin kirjat. Samaa henkeä on nykyään Vesta-Linneoissa.
Uuden tulokkaan, VäinöKallekukahänestäsittentuleekaan, kirjakokelma on tähän mennessä karttunut tuolla Tiitiäisen satupuulla, Maisalla, ja vastoin omaa makuani, Puppe-kirjalla. Luukut kiehtovat pieniä kuitenkin.
Nuorimmainen lapsemme saapui perheemme jäseneksi hämmentyneenä 2-vuotiaana. Hän rakasti ennen kaikkea Tomppaa ja Ainoa. Ainon isä on parrakas, kuten nuorimmaisen uusi isä oli. Kuopus katseli Aino-kirjaa ja totesi:" Aino halaa Ainon isiä,minä myös." Ja halasi.  Molemmat kirjasarjat ovat edelleen hänen väsy- ja lohtukirjojaan, 10-vuotiaana.


perjantai 23. marraskuuta 2012

"Kuin isä poikaansa"

On nimeltään Marjaana Aumaston tänä vuonna ilmestynyt romaani. Se rakentuu kahden miehen sisäisestä monologista. Isän ja pojan, kuten nimikin kertoo. Jarin näkökulma aloittaa romaanin ja sitten on hänen isänsä vuoro.
Konsultointi, lapsettomuus, uskottomuus, impulsseihin sortuminen, turvattomuus, hylätyksi tuleminen, hyväksikäyttö,petos,kohtaamattomuus, rakkauden pelko. Nämä sanat nousevat mieleen lukukokemuksesta.
 Teksti on helppoa ja tuttua. Teemat ja hahmot ovat hassusti tutunoloisia. Hassusti sen takia,että kirja on tuore enkä ole kirjailijan teoksia lukenut 20 vuoteen. Teemohin on vain niin monta kertaa törmännyt,etteivät ne tuo mitään uutta. Muutamakin teemoista olisi riittänyt. Nyt välillä iski lievä kyllääntyminen uuden teeman edessä, "niinpä tietenkin, tämäkin vielä." Aineksia useammaksikin kirjaksi siis. Tekstin imu ja tietty rullaavuus ovat palkitsevia. Luin tämän nopeasti ja ihan mielelläni. Ruokakielellä arvioisin, että parempaa arkiruokaa,mutta ei sunnuntaipäivällistä.