keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kauneimmat kirjankannet

Vielä ehtii osallistua Leena Lumen blogissa "Kauneimmat kirjankannet 2012"- äänestykseen! leenalumi.blogspot.com

Uusi kierros



Itselläni ei ihan pienenä ollut montakaan kirjaa,mutta lukutaito ja kirjastokortti 7v aukaisi tien,jolta ei ole ollut paluuta. 
Kuvakirjojen osalta olen varmasti ottanut takaisin mahdollisen vajavaisuuden lukemalla kuvakirjoja serkuille, päiväkodissa lastenhoitajana, omille lapsille kolmella eri vuosikymmenellä, tukilapsille ja nyt on alkamassa ihan uusi vaihe. Keväällä minusta tulee mummu! Vau...
Tapani ottaa asioita haltuun, on etsiä siihen sopiva kirja. Olenkin muistellut esikoisen omia suosikkeja ihan muutaman kuukauden ikäisestä.
Tiitiäisen satupuuta hän kuunteli keskittyneesti jo alle puolivuotiaana. Rytmit kiinnostivat? Herra Piipoo, kattila ja perunat, Muusa ja Ruusa , Humppa ja Pomppa. Esikoisen oma kirja on niin luettu,että ilahtuneena ostin kirpputorilta uudenveroisen Tiitiäisen satupuun.
Aino-kirjat julkaistiin ensimmäisen kerran juuri esikoisen syntymän aikoihin. Ne muokkasivat myös esteettistä  silmää kodikkuudessaan. Olisikohan Ainon äiti ollut ensimmäinen kyllästynyt ja väsynyt kuvakirjaäiti?
Jo serkuille ostin Oskari-kirjoja, tai ainakin sille yhdelle serkulle. Nyt en löytänyt Oskarin kuvaa vaan ruotsinkielisen Max-kannen. Nuo kirjat ovat olleet suosittuja kaikilla lapsilla. Harmi,että painokset myydään nopeasti loppuun ja uusia painoksia otetaan harvoin.
Nämä olivat pieni otos, kirjoittaessa tulee mieleen muutkin, joita meillä on tallessa osa. Esimerkiksi Camilla Mickwitzin kirjat. Samaa henkeä on nykyään Vesta-Linneoissa.
Uuden tulokkaan, VäinöKallekukahänestäsittentuleekaan, kirjakokelma on tähän mennessä karttunut tuolla Tiitiäisen satupuulla, Maisalla, ja vastoin omaa makuani, Puppe-kirjalla. Luukut kiehtovat pieniä kuitenkin.
Nuorimmainen lapsemme saapui perheemme jäseneksi hämmentyneenä 2-vuotiaana. Hän rakasti ennen kaikkea Tomppaa ja Ainoa. Ainon isä on parrakas, kuten nuorimmaisen uusi isä oli. Kuopus katseli Aino-kirjaa ja totesi:" Aino halaa Ainon isiä,minä myös." Ja halasi.  Molemmat kirjasarjat ovat edelleen hänen väsy- ja lohtukirjojaan, 10-vuotiaana.


perjantai 23. marraskuuta 2012

"Kuin isä poikaansa"

On nimeltään Marjaana Aumaston tänä vuonna ilmestynyt romaani. Se rakentuu kahden miehen sisäisestä monologista. Isän ja pojan, kuten nimikin kertoo. Jarin näkökulma aloittaa romaanin ja sitten on hänen isänsä vuoro.
Konsultointi, lapsettomuus, uskottomuus, impulsseihin sortuminen, turvattomuus, hylätyksi tuleminen, hyväksikäyttö,petos,kohtaamattomuus, rakkauden pelko. Nämä sanat nousevat mieleen lukukokemuksesta.
 Teksti on helppoa ja tuttua. Teemat ja hahmot ovat hassusti tutunoloisia. Hassusti sen takia,että kirja on tuore enkä ole kirjailijan teoksia lukenut 20 vuoteen. Teemohin on vain niin monta kertaa törmännyt,etteivät ne tuo mitään uutta. Muutamakin teemoista olisi riittänyt. Nyt välillä iski lievä kyllääntyminen uuden teeman edessä, "niinpä tietenkin, tämäkin vielä." Aineksia useammaksikin kirjaksi siis. Tekstin imu ja tietty rullaavuus ovat palkitsevia. Luin tämän nopeasti ja ihan mielelläni. Ruokakielellä arvioisin, että parempaa arkiruokaa,mutta ei sunnuntaipäivällistä.


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

A. C takapirujen kuningas


Carlstedt, ArnoMiettinenAC - Takapirujen kuningas

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Marja Björkin "Puuma" ja "Posliini"


Aikaisemmin tänä vuonna olin otettu Marja Björkin "Prole"-kirjasta. Silloin suunnittelin palaavani hänen kahteen aikaisempaan kirjaansa. Nyt jopa muistin kirjastokäynnillä etsiä ne käsiini.

"Posliini" on esikoinen. Siinä on myös esikoiskirjan ainekset. Kaikki on laitettu samaan kirjaan,vaikka vähemmän voisi olla enemmän. Björk onkin syventänyt "Prolessaan" tiettyjä teemoja,joita on jo "Posliinissa".

"Posliini" kertoo Jaanan tarinaa noin kuuden vanhasta aikuiseksi. Jaana on syntynyt 60-luvulla aviottomaksi lapseksi, kasvaa äidin liitossa tietämättä juuristaan. Aluksi hyvinvoivana kauppiasperheessä, myöhemmin laiminlyötynä äidin ja sittemmin mummon luona. 

Jaana pääsee ajoittain tätinsä ja tämän miehen luo Helsinkiin. Björkin yksityiskohtainen kuvaus tädin miehen keinoista luoda seksuaalinen suhde lapsen kanssa on kuvottava ja hyvin uskottava.Uutta tällaisessa kertomuksessa on, ainakin minulle, kuvaus lapsen riippuvuudesta hyväksikäyttäjäänsä.

Teos ilmestyi 2008 ja minulta jäi silloin huomaamatta.

"Puuma" kertoo keski-ikää ehkä hieman vanhemmasta Mallasta,joka elää ikuisessa avoliitossa. Seksuaalisuutta kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti,kuten muitakin ruumiintoimintoja. Kirjassa kerrotaan myös Mallan lapsuudesta ja suvusta.
 Puuma-nimitys on jotenkin häiritsevä. Tämä Malla on kokonainen nainen historioineen eikä vain nuoren miehen metsästäjä.
"Puuma" ilmestyi 2010.

Suosittelen kumpaakin!


maanantai 10. syyskuuta 2012

Perintö: Carita Forsgren

Dekkareita ja trillereitä, varsinkin pohjoismaisia, luin paljon 2000-luvun alussa,kuten varmaan moni muukin. Niissä kiehtoi ajankohtaisuus, yhteiskunnallisuus ja tietysti jännitys. Sitten vain väsyin niihin. Kirjailijat ja teokset alkoivat mennä mielessäni sekaisin.
Nyt ostin , Hiltuseltapa tietysti, Carita Forsgrenin kirjan "Perintö". Kirjailija on tamperelainen. Hän on julkaissut muutaman historiallisen romaanin ja tämä on toinen nykypäivään sijoittuva jännityskirja.
Kirjan rakenne on monimutkainen useine kertojineen ja useine aikatasoineen. Kappaleet ovat melko lyhyitä ja tarinankuljetus ammattimaista.Teksti on siis nopea- ja helppolukuista.
Tarina kertoo rikkaan perheen aikuisista lapsista, suvusta, pettymyksistä,riidoista. Mitään yllättävää sinänsä kirjassa ei ollut. Kun henkilöt oli esitelty,lopun jo arvasikin. Hyvin kirjoitettua tekstiä silti mielellään lukee. Ihmettelin,kun en samaistunut kehenkään enkä kenenkään kohtaloa jännittänyt.
Tarinan näin jo silmissäni televisionäytelmänä. Hyvin visuaalista!
Kirjastoreissulla etsin Forsgrenin kirjoja muitakin. Sopivat tähän kylkiluumurtuman hoitoon.



sunnuntai 19. elokuuta 2012

Petri Nevalainen: Kaikkien aikojen Tauno Palo

Ensimmäinen ajatus kirjan luettuani, oli oudoksunta: voiko kirjan näinkin tehdä? "Kirjoittaa" olisi liian aktiivinen termi prosessille,jossa kirja on koottu muiden teksteistä, vanhoista lehdistä ja yleisesti kiertävistä anekdooteista.
Tästä voi jo päätellä, etten kirjaa arvosta. Takakannessa kerrotaan kirjoittajan pureutuvan aiheeseensa ja kulkevan hänen jalanjäljissään. Jos olisin tämän ostanut kirjastosta lainaamisen sijaan, vaatisin rahat harhaanjohtavan mainonnan takia takaisin.
Aiheesta eli Tauno Palosta ei löydy mitään uutta ja kirjoittajan havainnot jäävät yleisimpien latteuksien tasolle. Kovasti on kustantamossa luotettu vetovoimaiseen aiheeseen.
Blogin ala-otsikkoon voisi lisätä "...turhia kirjoja..." Ja tämä kuuluisi niihin.

Löytyykö Tauno Palosta kunnollista elämänkertaa? 1981 ilmestyi Tuula Saarikosken kirjoittama, "kolmen sukupolven sankari" jonka olen joskus 1980-luvun lopulla lukenut.
Lukisin mielelläni jonkun uudemman paneutuvan teoksen tästä näyttelijästä,jonka kohdalla sana "karismaattinen" on vaisu.

perjantai 17. elokuuta 2012

Vivi-Ann Sjögren: Pikku rouva pikku talossa

Luin nämä tuoreeltaan kirjastosta. Kesällä-11 Sammakon alennuskorissa olivat huimaan hintaan pikku rouva ja edeltäjänsä Kissan kasvot ja Lassen kioski, peräti 2e kpl! Häpeällistä vai ilo ostajalle?
Ensimmäisellä kerralla luin lähinnä espoolaisesta näkökulmasta ja mielenkiinnosta.  Olen asunut täällä vuodesta 1985 ja silti koen jotain onttoa historiattomuutta, jolle ei löydy järkisyytä. Hullunkaupallakin nappasin heti kiinni menneestä,mutta Espoossa se ei pääse tunteisiini saakka muuten kun oman henkilökohtaisen historiani kautta.
 Nyt toisella lukukokemuksella nousee Sjögrenin tapa kirjoittaa esiin. Sille en löydä parempaa sanaa kuin "ilmava".  Muistelmat ovat helppolukusia,silti täynnä tarkkaa ajankuvausta moninaisine aistimuksineen.  Kunka paljon on ihan arkielämämme muuttunut muutamassa vuosikymmenessä!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö

Karin Ehrnroothin Vinoon varttunut tyttö kertoo elämän pettymyksestä,joka siirtyy seuraavalle sukupolvelle, näkymättömyydestä perheessä ja etenkin vanhemmille, kivusta, vihasta, liian suuresta vastuusta ja toisaalta äidin oikeudesta vetäytyä vastuusta kokonaan,kun se ei miellytä. Tuttuja teemoja sekä kirjallisuudesta että valitettavasti lastensuojelusta. Kirjasta voisi tulla ahdistunut ja vaikea olo,mutta kirjailijan rauhallisen toteava tyyli tuo happea kertomukseen. Silti on on todettava; hirveä tarina.
Jollain tavoin nuo alussa luettelemani määreet ovat varmasti monelle tuttuja. Kirjan kuvaamassa intensiteetissä ja laajuudessa toivottavasti harvalle.
Nautin kovasti Karin Ehrnroothin tavasta käyttää kieltä ja toivonkin hänen jatkavan myös kaunokirjallisella puolella.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Vanhoja naisten viihderomaaneja


"Lukuisissa 1920-1930-luvuilla julkaistuissa teoksissa kuvataan päähenkilönä naista ja hänen elämänvalintojaan sekä elämänmenoaan uuden ja vanhan maailman ristiaallokossa." Näin toteaa Tarja Kytönen Pro Gradu-työssään "Naiskuva Hilja Valtosen romaaneissa 1920-1930-luvuilla" Helsingin yliopistolle joulukuussa 1998.

Sama pätee muihinkin jokseenkin saman aikakauden pohjoismaisiin naisten viihderomaaneihin. Nainen kuvataan modernina aktiivisena toimijana,jonka sormissa usein roikkuu savuke,joka  ajaa autolla ja ainakin pyrkii ammattiin jollei jo toimi siinä. Romantiikka kuuluu lajiin,mutta silti ympäröivä todellisuus esitellään hyvin realistisena. Gunnar Widegrenin teoksessa "Prinsessa Pettersson" jopa niin realistisena,että nykyajankin lukijaa häkellyttää.Kirjoissa vetoaa myös reipas huumori,joka kohdistuu sekä tapainkuvaukseen että henkilöihin päähenkilöä myöten.Kirjat ovat siis voimakkaasti kehityskertomuksia ja niistä välittyy opetuksina sinnikäs yrittäminen, oikeamielinen moraali ja vastapuolina elämästä nauttiminen itselle uskollisena.
"Pörri, se olen minä" ja "Kyökin puolella" julkaistiin uusintapainoksina pokkareina 1970-luvulla,jolloin jäin heti niihin koukkuun. Hilja Valtosen "Nuoren opettajattaren varaventtiili" löytyi mummun kirjahyllystä 1920-luvun painoksena.Kirjasta välittyi voimakkaana aistimuksena myös musteella  kirjoitettu omistajan nimi koristeellisella käsialalla.
Uusia painoksia en ole huomannut,joten nyt ostelen vanhoja, vaikka minulla jo olisikin kyseinen kirja.Luen ne kerran kesässä,eivätkä vanhusparat tahdo sitä enää ehjänä kestää .Lisäksi kansikuvat funkkistyylineen kiehtovat.

Kirjailijoita Hilja Valtonen, Margit Ravn, Gunnar Widegren ja Sigrid Boo.
Näitä kirjojani esillä Loimaan pääkirjaston vitriinissä 12.5 lähtien muutaman viikon.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

William Boyd: Jäätelösota

Mahdollisesti Downton Abbey-draamasarjan vaikutuksesta kaivelin hyllystäni samaan aikaan sijoittuvan opuksen. Olikin mielenkiintoista tavata pitkästä aikaa.  Olin etusivulle nimeni perään merkinnyt vuosiluvuksi 1984. Enkä usko lukeneeni kirjaa uudestaan ennen kuin nyt, 28 vuoden jälkeen.

"Jäätelösota" sijoittuu siis ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Englantiin ja itä- Afrikkaan. Henkilöitä on paljon, kaikki yhtä eksyksissä. Minulle päähenkilöksi nousee opiskelijapoika Felix Cob. Hänen ihannoima veljensä Gabriel, tämän vaimo Charis sekä amerikkalainen kahvinviljelijä Walter Smith ovat yhtä hyvin päähenkilöitä .
Hahmoja on siis lukuisia, sekavuuteen asti. En kaikkien sivujuonteiden merkitystä ymmärtänyt nytkään ja tuskin silloin abiturienttivuonnakaan. 
Sodan tylsyys, likaisuus, kurjuus ja arvaamattomalla hetkellä satunnaisesti iskevä julmuus välittyvät teoksesta hyvin. Haukottelin henkilöiden mukana odottaessani heidän pääsevän asemapaikkaansa ja säikähdin ihan fyysisesti äkillistä raakuutta.  Samoin Boyd kuvaa taitavasti aistimuksia, värejä ja tuoksuja.
Kirjan suomensi aikoinaan Eila Pennanen. Taattua työtä siis.

William Boyd syntyi Ghanassa 1952. Hänen esikoisteoksensa oli "Kelpo mies Afrikassa". "Jäätelösota" oli ehdolla Brooker-palkinnon saajaksi.


torstai 12. huhtikuuta 2012

Marja Björk: Prole

Kustantajan sivut kertovat,että Marja Björk on Helsingin Kalliossa asuva vapaa kirjailija, syntynyt 1958 ja koulutukseltaan juristi. Minulle ennestään tuntematon, en ollut edes arvosteluihin törmännyt. Nyt kirja osui käsiini Seppo Hiltusen antikvariaatissa Sofiankadulla Helsingissä. (Hiltunen on siis eläköitymisyrityksensä jälkeen takaisin antikvariaattialalla, huraa!).


Prole kiinnosti aihepiirinsä ja kirjan ulkonäön puolesta. Takakannen teksti alkaa koukuttavasti " kun rakkaus tulee, on ihminen voimaton," sanoo neljän lapsen äiti ja lähtee nuoren miehen matkaan.

Kirjan pääasiallinen näkökulma on rakastuneen äidin  tyttären,joka kasvaa tehdasyhteisön monien sääntöjen kurimuksessa. Kirja on toki synkkä,mutta jotain hyvin lohdullista siinä tunsin. Jopa mietin,
että jos minä kirjoittaisin proosaa , kirjoittaisin varmaan tallaisen kirjan, ehkä. Toivottavasti.
Kirja on sukua 1970-luvun realistisille työläiskirjoille,mutta tuore ja tosi omana aikanaan.
Marja Björkin aikaisempia kirjoja ovat Posliini ja Puuma. Ne seuraavaksi.






torstai 5. huhtikuuta 2012


Hyvää pääsiäistä!


Pääsiäislukemisena on maalle mukaan ainakin Katja Ketun kätilö. Ennakkokäsityksen mukaan sopii pääsiäiseen kärsimysteeman mukaisesti.
Muutakin luettavaa maalta löytyy.Siellä sopivat ajattomaan tunnelmaan elämänkerrat ja eeppiset romaanit.


.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Arja Saijonmaa: Nuori alaston nainen

                                 Innokkaana tartuin tähän opukseen hiihtolomalla maalaismaiseman kirjastossa. 
Arja Saijonmaan elämässä on kiehtovia käänteitä ja odoin pääseväni lukemaan niistä perusteellisempaa kuvausta kuin satunnaisessa lehtihaastattelussa.
Saijonmaa kertoo hyvin yksityiskohtaisesti yhteistyöstään Mikis Theodorakiksen kanssa. Itseasiassa koko kirja kertoo siitä. Ensimmäisten 30 sivun jälkeen intoni laantui.Loput kirjasta menivät harppomalla. En oikein tiedä,missä oli vika. Odotukseni kohdistuivat laajempaan elämänkertaan,eivät vain noihin vuosiin.Mikäli olisin silloin ollut aikuinen,varmasti olisin ollut enemmän kiinnostunut tuostakin ajasta.
                               Saijonmaa kirjoittaa hyvin,sujuvasti ja ilman häiritseviä maneereita. Valokuvat tutkin muutamaan kertaan. Ne myös johtivat harhaan antamalla ymmärtää,että kirjaan sisältyisi muisteluita niistäkin. Jos jatkoa ilmestyy, luen varmasti Arja Saijonmaa on persoonana kiinnostava ja ihmeen aliarvostettu Suomessa. Ehkä emme kestä voimakkaan omantien kulkijaan liittyvää diiva-laatua?

























torstai 9. helmikuuta 2012

Anu Kaipainen: Kaksi lukukautta


Anu Kaipaista ( synt. 1933, kuoli 2009) en käy suuremmin esittelemään. Hän oli hyvin tuottelias kirjailija,jonka teoksissa yhdistyivät arkirealismi ja myyttinen uskonnollinen tarusto. Samoin luonnon väkevä vaikutus ihmiseen. Tämän yhteyden hän näki niin,että ihminen on osa luontoa, itselleenkin mysteeri. Samaan aikaan arkirealismi on kirjoissa vahvasti läsnä aina aikakautensa kuumimpia poliittisia kysymyksiä myöten. "Nuoruustango" on suurimmalle osalle tutuin Anu Kaipaisen tuotannosta, siis lauluna.
Poliittisina kirjoina pidän hänen tuotannostaan eniten "Magdaleena ja maailman lapset"- teosta sekä "Naistentanssit"-kirjaa. Kummassakin on suorastaan hyytäviä aiheita  realismin pehmentäminä,jolloin niihin on helppo päästä sisälle. Lapsesta luopumista, lapsen tappoa, lasten yleismaailmallista hätää, yksilön tuskaa seksuaalista suntautumista..Koen ne tärkeiksi kirjoiksi.
"Kaksi lukukautta" on rauhallisempi aiheiltaan. Nuori Irja palaa kesälomaltaan takaisin oppikoulun epäpäteväksi opettajaksi. Irja ei oikein löydä paikkaansa yleensä maailmassa kuin opettajanhuoneessakaan.1960-luvun ilmapiiri asettaa lukuisia ääneenlausumattomia sääntöjä,joiden keskellä Irja luovii välillä paremmalla menestyksellä ja välillä huonommalla.
Irjan paluun syynä on myös koulun rehtori Samu, filmitähtimäisen komea ja agitaattorimaisen vaikuttavasti puhuva pappi.  Samun vastakohtana peilautuu hänen vaimonsa,joka huolehtii kasvavan perheen tarpeet ja kulloisenkin alivuokralaisopettajan joukon jatkona.
Toisena vastakappaleena on nuori sijainen Caius,jota Irja nimittää Pojaksi. Tämä on aikansa nuori radikaali,jonka kautta Irja kyseenalaistaa omaa persoonaansa ja muita opettajia. Kyseessä on siis kehityskertomus. Hyvin monipolvinen ja arkisuudessaan mielenkiintoinen.
Nyt lukiessani tätä kirjaa ties monettako kertaa, kiinnitin huomiota Kaipaisen peittelemättömään tapaan kuvata sen aikaista lesbosuhdetta. Sille suhteelle ei anneta mitään nimeä,mutta asia käy selvästi ilmi.
Samoin muu opettajakunta piirtyy pienin lausein ja vihjein vahvoiksi persooniksi.

Viimeisinä vuosinaan Anu Kaipainen kirjoitti omasta nuoruudestaan ja karjalaiseen kulttuuriin kuuluvista mytologioista. Niistä en osaa sanoa juuri mitään. Muutaman olen lukenut,mutta eivät jääneet iholleni.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Kära Astrid




Ostin Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnistä teoksen  Astrid Lindgren- elämän kuvat.
 Jäin miettimään,, että onko lopulta hän se minuun voimakkaimmin vaikuttanut kirjailija? Aikuisena sitä tuohon vaikuttamiskysymykseen etsii vastausta kauempaa, ehkä jotain säväyttävämpää nimeä.
Astridin hahmot, taustat, kieli ja ajankuvat, nehän ovat minussa niin sisällä,etten pysty niitä oikein analysoimaankaan.  Aivan kuten käy lähimpien ihmisten kanssa. Jotain pystyy,mutta ei mitään tiukkaa läpivalaisua. 
Tietysti lapsena luin Eemelit,Katto-Kassiset ja Pepit sekä seurasin kaikki tv-sarjat . Myöhemmin työssäni ja omien lasten kanssa olen lukenut uudestaan tuotantoa läpi.  Jokaisen lapsen oikeus on saada oma kokemuksensa Astrid Lingrenistä! Nykyään  on kattava tarjonta myös laadukkaina äänikirjoina kirjastoissa.
Kuviin valitsin pari Astridin vähemmän tunnettua nuortenkirjaa. "Riitta-Maija keventää sydäntään" on hänen ensimmäinen julkaistu kirjansa. Riitta-Maija kirjoittaa tukholmalaiselle kirjeenvaihtotoverilleen elämästään pikkukaupungissa ison perheen jäsenenä.
Aurinkoisin tietämäni kirja on "Kerstin ja minä", joka kertoo maalle perintökartanoon muuttavien kaksosten elämästä käytännöllisen äidin ja haaveiluun taipuvaisen isän kanssa.  Aurinkoisuus tulee kesästä,maaseudusta ja nuoruudesta, vaikka koettelemukset ovat läsnä eikä niitä karteta.
Aitous ja rohkeus.  Ne ovat Astrid Lindgrenin tuotannon kulmakivet!
Junibacken Tukholmassa elokuussa 2008

tiistai 10. tammikuuta 2012

Muistelmia


Luin joulun kieppeillä kahden keskenään erilaisen naisen muistelmat. Heidi Krohnin muistelmat "Elämäni kivet" ilmestyi muutama vuosi sitten ja Riitta Lindegrenin muistelmat "Minä,toimittaja" nyt syksyllä 2011.
Kumpikin muistelee elämäänsä työn kautta. Yksityiselämästä kerrotaan hienotunteisesti,tarkasti rajaten ja samalla silti tuoden selkeästi esiin pettymykset ja haavoittumiset elämän aikana. 
Pelkkiä työsaavutuksia luetteloivaa muistelmaa ei jaksa pitkään lukea. Näiden muistelmien vahvuus on elävässä ajankuvassa sekä omien intohimojen onnistuneessa jakamisessa. Kummallakin muistelijalla on ollut mielenkiintoisen työn lisäksi voimakkaita kiinnostuksen kohteita elämässään.
Heidi Krohn kertoo päätöksen lasten jättämisestä liki maininnan tasolle,olleen tietoinen. Harmi, olisin lukenut heistäkin mielelläni.
Riitta Lindegren ei ujostele kertoessaan anti- ja sympatioistaan. Joiltakin kohdin lukijana mietin,onko vanhoja kalavelkoja syytä maksella vielä,mutta toisaalta ne toivat esiin kirjoittajan inhimillisyyden. Lindegrenin imago liittyy luksuskäsitteeseen Gloria-lehden myötä. Hän kuvailee monessakin kohdassa ärtymystään tasapäistämiskulttuuriin ja varsinkin tekovaatimattomaan köyhäilyyn. Siitä taitaa minua nuoremmat sukupolvet olla vapaita...
Kumpikin muistelija on elämässään rikkonut rajoja ikäluokkansa naisena.  Heillä saattaisi puhuttavaa riittää,mikäli tapaisivat.
Riitta Lindegrenin muistelmat jäivät pyörimään mieleen ja tunsin oppineeni jotain. Sitä en odottanut.