Lukemisesta

Kommentti tuolla alhaalla sai pohtimaan,mitä se lukeminen minulle on tai miten sen koen. Lukeminen on jotain samanlaista aistimusta kuin maku-, haju- tai tuntoaisteissa. Kirjan pitää jollakin tasolla maistua, tuntua ja haistakin joltain,että se vaikuttaisi minuun. Takakansien tekstit "voimakkaasti elämänmakuinen.." - tyyliin ei aina sitä olekaan vaan joskus on vain keskitytty ruumiin toimintojen esittelyyn. Sellaista on paljon 1970-luvun kotimaisessa kirjallisuudessa. Osa onnistuneempaa kuin osa. En ole jaksanut tai osannut lukea sivistääkseni itseäni. Sivistys on tullut oheistoimintana, jos on tullut. Minua ei hävetä myöntää,jollen pidä jostain kirjasta tai ole sitä lukenut. Se on ihan sama kuin nolostelisin sitä, etten pidä sushista kuten tällä hetkellä varmaan kuuluisi pitää. Jokin arvostettu kirja on minulle oikeasti ja aidosti tärkeä, ei statuksen vuoksi. Toisaalta maailmassa on valtaisa määrä klassikoita,joita en ole lukenut ja todennäköisesti menen hautaan niitä lukematta. Klassikon määre ei minua estä lukemastä kirjaa, mutta valikoin lukemiseni hyvin intuitiivisesti. Opiskelujani on hamasta lukioajoista hankaloittanut auktoriteetin vastustus. Mikäli minun on jotain luettava, sitä varmemmin luen sen huolimattomasti tai en ollenkaan. Tämä pätee myös itse itselleni asettamiin vaatimuksiin. Toisten suosittelemiin kirjoihin voin kyllä tarttua. Joskus.