Kumpikin muistelee elämäänsä työn kautta. Yksityiselämästä kerrotaan hienotunteisesti,tarkasti rajaten ja samalla silti tuoden selkeästi esiin pettymykset ja haavoittumiset elämän aikana.
Pelkkiä työsaavutuksia luetteloivaa muistelmaa ei jaksa pitkään lukea. Näiden muistelmien vahvuus on elävässä ajankuvassa sekä omien intohimojen onnistuneessa jakamisessa. Kummallakin muistelijalla on ollut mielenkiintoisen työn lisäksi voimakkaita kiinnostuksen kohteita elämässään.
Heidi Krohn kertoo päätöksen lasten jättämisestä liki maininnan tasolle,olleen tietoinen. Harmi, olisin lukenut heistäkin mielelläni.
Riitta Lindegren ei ujostele kertoessaan anti- ja sympatioistaan. Joiltakin kohdin lukijana mietin,onko vanhoja kalavelkoja syytä maksella vielä,mutta toisaalta ne toivat esiin kirjoittajan inhimillisyyden. Lindegrenin imago liittyy luksuskäsitteeseen Gloria-lehden myötä. Hän kuvailee monessakin kohdassa ärtymystään tasapäistämiskulttuuriin ja varsinkin tekovaatimattomaan köyhäilyyn. Siitä taitaa minua nuoremmat sukupolvet olla vapaita...
Kumpikin muistelija on elämässään rikkonut rajoja ikäluokkansa naisena. Heillä saattaisi puhuttavaa riittää,mikäli tapaisivat.
Riitta Lindegrenin muistelmat jäivät pyörimään mieleen ja tunsin oppineeni jotain. Sitä en odottanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti