Anu Kaipainen: Kaksi lukukautta

Anu Kaipaista ( synt. 1933, kuoli 2009) en käy suuremmin esittelemään. Hän oli hyvin tuottelias kirjailija,jonka teoksissa yhdistyivät arkirealismi ja myyttinen uskonnollinen tarusto. Samoin luonnon väkevä vaikutus ihmiseen. Tämän yhteyden hän näki niin,että ihminen on osa luontoa, itselleenkin mysteeri. Samaan aikaan arkirealismi on kirjoissa vahvasti läsnä aina aikakautensa kuumimpia poliittisia kysymyksiä myöten. "Nuoruustango" on suurimmalle osalle tutuin Anu Kaipaisen tuotannosta, siis lauluna.
Poliittisina kirjoina pidän hänen tuotannostaan eniten "Magdaleena ja maailman lapset"- teosta sekä "Naistentanssit"-kirjaa. Kummassakin on suorastaan hyytäviä aiheita  realismin pehmentäminä,jolloin niihin on helppo päästä sisälle. Lapsesta luopumista, lapsen tappoa, lasten yleismaailmallista hätää, yksilön tuskaa seksuaalista suntautumista..Koen ne tärkeiksi kirjoiksi.
"Kaksi lukukautta" on rauhallisempi aiheiltaan. Nuori Irja palaa kesälomaltaan takaisin oppikoulun epäpäteväksi opettajaksi. Irja ei oikein löydä paikkaansa yleensä maailmassa kuin opettajanhuoneessakaan.1960-luvun ilmapiiri asettaa lukuisia ääneenlausumattomia sääntöjä,joiden keskellä Irja luovii välillä paremmalla menestyksellä ja välillä huonommalla.
Irjan paluun syynä on myös koulun rehtori Samu, filmitähtimäisen komea ja agitaattorimaisen vaikuttavasti puhuva pappi.  Samun vastakohtana peilautuu hänen vaimonsa,joka huolehtii kasvavan perheen tarpeet ja kulloisenkin alivuokralaisopettajan joukon jatkona.
Toisena vastakappaleena on nuori sijainen Caius,jota Irja nimittää Pojaksi. Tämä on aikansa nuori radikaali,jonka kautta Irja kyseenalaistaa omaa persoonaansa ja muita opettajia. Kyseessä on siis kehityskertomus. Hyvin monipolvinen ja arkisuudessaan mielenkiintoinen.
Nyt lukiessani tätä kirjaa ties monettako kertaa, kiinnitin huomiota Kaipaisen peittelemättömään tapaan kuvata sen aikaista lesbosuhdetta. Sille suhteelle ei anneta mitään nimeä,mutta asia käy selvästi ilmi.
Samoin muu opettajakunta piirtyy pienin lausein ja vihjein vahvoiksi persooniksi.

Viimeisinä vuosinaan Anu Kaipainen kirjoitti omasta nuoruudestaan ja karjalaiseen kulttuuriin kuuluvista mytologioista. Niistä en osaa sanoa juuri mitään. Muutaman olen lukenut,mutta eivät jääneet iholleni.