keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Brooklyn

Colm Toibinin viime vuonna suomennettu "Brooklyn" sijoittuu 1950-luvun Irlantiin ja New Yorkiin. Nuori Eilis kasvaa äitinsä ja sisarensa kanssa Irlannissa pikkukaupungissa 1950-luvulla. Veljet ovat lähteneet jo aikaisemmin Englantiin parempien mahdollisuuksien perään. 
Eilisillä on työ ruokakaupassa ja isosisko,joka elättää perhettä  taloudellisesti ja ohjaamalla Ellisin kasvatusta ja kehitystä. Kaupassa Ellisille näkyy yhteiskunnan luokkajako selkeänä eriarvoisena kohteluna.
Seurakunnan pappi tarjoaa Eilisille myyjän töitä kaukana Brooklynissa, Amerikassa.
Matka kuvaillaan hyvin yksityiskohtaisesti ja varsinkin matkan uuvuttavat puolet.
Yksityiskohdat ovat kirjan vahva,elävä osa .Eilisin kokemukset ja aistimukset imaisevat lukijan mukaan Brooklynin taloihin,tavarataloihin ja kaduille. Kirja loppuu hyvin mielenkiintoisesti. Ei dramaattisen värikkäästi,mutta jättäen minulle kiusallisen uteliaan olon.
Valitettavasti Colm Toibynilta ei ole suomennettu muita teoksia. Mielelläni lukisin. "Brooklyn" oli lukuvuoden 2011 valopilkkuja! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti