torstai 22. joulukuuta 2011

Oppinut neiti ja muita voimakkaita naisia

Luin juuri loppuun Kaari Utrion uusimman romaanin "Oppinut neiti". Se on jäänyt nyt ilmestymissyksynään vähälle huomiolle, vähäisemmälle kuin edeltäjänsä. Syytä en osaa arvata.

 "Oppinut neiti" on runsas yksityiskohdiltaan,mielenkiintoinen ajankuvaltaan ja henkilökuvaukseltaan. Historiallisiin faktoihin voi aina luottaa Utrion ollessa kyseessä. Hänen romaaneissaan kuvataan ihmisen pyristelyä ja ponnistelua parempaan elämään aikoina,jolloin etenemismahdollisudet liki yksinomaan määräytyivät syntyperän mukaan. Hän kuvaa myös niitä,jotka hukkaavat mahdollisuutensa,mutta pääroolissa ovat ne,jotka osaavat tarttua mahdollisuuksiinsa. Myötätunto on kuitenkin myös niiden vähäisien kunnankerjäläisten tai rammaksi lyötyjen oppipoikien puolella.

Naisten viihdettä naiset itsekin mielellään väheksyvät. Siinäkin on vain monta lajia; luokatonta tusinasarjaviihdettä ja sitten tällaista,jonka edessä ei voi kuin nostaa hatun päästä. Romaanihahmot eivät jää iholleni,mutta raskaassa syksyssä romaani vei mukanaan ja virkisti sekä pohditutti. Utrio myös palkitsee onnellisella lopulla. Pääparin kohdalla jännitys on matkassa,kuinka siihen onnelliseen loppuun päästään ja sivuhenkilöiden kohdalla jännitys on kysymyksessä,mikä kenenkin kohdalla on onnellinen loppu. Niissä on enemmän sävyjä kuin pääparin kohdalla.
Tunnemme BBCn laatuepookkidraamat ja Ruotsin television hengästyttävän historiallisen elokuva- ja tvtuotannon. Missä on meidän Kaari Utrio epookkitvsarjamme?
Aiheesta muualla www.kaariutrio.fi ja Facebookista löytyy mielenkiintoista keskustelua Kaari Utrion sivuilla.

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaisikohan kirjan näkymättömyyteen kustantajan vaihdos? Utriohan on pitkään julkaissut Tammelta, mutta Oppinut neiti on Amanitan kustantama. Sehän on Utrion ja Linnilän perheyritys. Mainontaan ei ainakaan mielestäni ole juuri panostettu.

    VastaaPoista
  2. Eipä minullekaan ole sattunut silmiin kuin muutama vaatimaton mainos Hesarissa. Yksi haastattelu,jossa tätä uusinta sivuttiin,mutta pääosassa olivat muut asiat.

    VastaaPoista